Show MenuHide Menu

Neropatit

Kasinoissa on monia pelaajia onnistanut paremmin kuin muita. Joskus kyseessä on ollut satumainen tuuri mutta niitä, joilta peli on kulkenut voitosta voittoon kaikkia todennäköisyysperiaatteita vastaan voidaan jo epäillä kasinohuijauksesta.

Pelisääntöjä rikkoneista kasinohuijareista on olemassa selkeät dokumentaatiot ja useat heistä ovat päässeet kyseenalaiseen maineeseen kolttosistaan. Aivan kuin kuuluisan kasinopelin väärinkäyttäjän maine ei olisi tarpeeksi, pelaajat, kuten Keith Taft ja Edward O. Throp ovat saaneet kuvallansa varustetun kunniataulun Blackjackin kaikkien aikojen parhaimpien pelaajien joukkoon listalle, jonka nimi on englannin kielellä: “Blackjack Hall of Fame”.

Heistä etenkin Keith Taft rakensi noin puolivuosisataa sitten kasinossa käyttämänsä laitteen, josta nykylainsäädännön mukaan ansaitsisi 10 vuoden vankeustuomion valtion rangaistuslaitoksessa.

Taft oli tietokonenero ja hänen kehittelemänsä laitteet olivat huimasti edellä aikaansa. Hän kehitti laitteen, jonka avulla kasinoiden Blackjackissä saattoi laskelmoida seuraavaksi jaettavat kortit ennen kun niitä oli vielä edes jaettu. Hän toteutti tämän uskaliaan temppunsa pienoistietokoneen avulla jonka oli visusti piiotettu huijarin vaatteiden alla ja hänen kenkänsä sisältä löytyi ohjauslaitteisto, jota Taft ohjasi varpaillaan. Taft tyytyi testaamaan keksintöään vain muutamaan otteeseen kasinoissa ja kun hän tuli siihen tulokseen, että se toimii moitteettomasti, alkoi hän myymään sitä muille, tarjoten myös perehdytystä laitteen käyttöön liittyen. Kerran Taft paljastui huijauslaitteen käytöstä, mutta koska sekä viranomaiset, että kasinon henkilökunta eivät tienneet miten laitetta oikein käytettiin, ei sitä voitu käyttää oikeuden edessä todisteena kasinohuijaukseen liittyen.

Keith Taft keksi myös muitakin huijauskeksintöjä, kuten esimerkiksi vyönsolkeen asennettavan pienen videokameran, jolla sai kuvattua jakajan kuvapuoli alaspäin asettamat kortit. Pieni videokamera välitti kuvaa Tafin apurille, joka istui pakettiautossa kasinon parkkipaikalla. Laite käytti satelliittiantennia signaalin välittämiseen ja videokuvaa vastaanottava apuri ilmoitti aina taftille, milloin hänen kannattaisi pelata isoilla panoksilla.

Nämä keksinnöt eivät suinkaan riittäneet Taftille, vaan hän vielä keksi laitteen, joka selvitti korttien tarkat olinpaikat korttipaikassa täydellisen “Ruffle Shuffle” – nimisen sekoituksen jälkeen, jossa pakka pistetään puoliksi ja kortit asettuvat uuteen järjestykseen pakassa ainoastaan muutaman sekunnin kestävän sekoituksen jälkeen. Hän ansaitsi lopulta paikkansa Blackjackin kunniaseinällä yllättävän syyn vuoksi, nimittäin hänen ahkeran tietotekniikan kehittelyn ansiosta.

Toinen Blackjackistä kuuluisa kyseenalaista mainetta niittänyt pelaaja oli nimeltään kukas muukaan kuin itse Edward O. Throp. Yliopiston matematiikan professorina hänellä oli käytössään harvinaiset älyn lahjat ja hän oli aina erittäin kärkäs käyttämään niitä jonkin teorian tai yhtälön kehittämiseen. Koska hän viihtyi paljon Blackjack- pelipöytien ääressä, oli hänelle luonteenomaista keksiä joku pelin päihittävä teoria. Ja niin vähitellen syntyi menetelmä, jota myöhemmin alettiin nimittää englanninkielisellä termillä: “card counting” eli korttien laskeminen.

Edward Throp käytti varhaisinta IBM – nimisen tietokonealan yrityksen laitteita teorian kehittelyyn ja vihdoin hän päätti testata taitojaan, aluksi Renon kasinossa. Kun hän pääsi taitonsa käytöstä jyvälle ja se alkoi luonnistua tarpeeksi hyvin, siirtyi hän Las Vegasin suuriin kasinoihin pelaamaan suuremmilla panoksilla Blackjack – pelipöydissä työskenteleviä korttien jakajia vastaan. Vaikka Thorp menestyi korttien laskentamentelmänsä ansiosta rahallisesti valtavasti, ei hän kuitenkaan lopettanut päivätyötään yliopiston professorina vaan pelasi Las Vegasin kasinoissa lähinnä viikonloppuisin. Thorp kirjoitti menetelmästään kirjan, jonka aihe siivitti kirjan myyntiä niin paljon, että pian siitä tuli aikanansa “Bestseller” eri eräs ostetuimmista kirjoista.

Myöhemmin myös ryhmä nuoria korkeakouluopiskelijoita päätti hyödyntää Thropin menetelmää ja heidän tiimityöskentelynsä ansiosta he menestyivät todenteolla ja saivat osakseen legendaarisen maineen. Netissä Blackjack on kaikkien ulottuvilla ja vapaasti testattavissa.